ANNA RETULAINEN (bits and pieces)
11.03. – 10.04.2011
Gallery Kalhama&Piipolla on ilo avata taiteilija Anna Retulaisen (s.1969) yksityisnäyttely (bits and pieces). Retulaisen työskentely kumpuaa syvältä maalaustaiteen perinteestä, joka saa hänen tuotannossaan uuden, kesyttömän hahmon. Näyttelyssä Retulainen leikittelee maalausten vaihtuvilla muodoilla ja ottaa aiheekseen minkä tahansa löytämänsä yksityiskohdan arkisesta ympäristöstään, matkoilta tai taidehistorian merkkiteoksista. Hän maalaa harkiten ja tiedostaen, mutta arvottamatta tai ylevöittämättä kohdettaan. Tuntuu kuin taiteilija pyrkisi tyhjentämään teoksen kaikesta turhasta päästäkseen lähelle itse maalaamisen peruskysymyksiä.
Retulainen, joka yleensä karttaa teostensa johdattelevaa nimeämistä, nimeää näyttelyn suurpiirteisesti otsikolla (bits and pieces), “sitä sun tätä”. Nimi on tosin vain suluissa – ja englanniksi, ikään kuin ironisena kommenttina nykytaiteen englannistuneesta nimeämiskäytännöstä. Toisaalta jo vuosien takaa Retulaisen teosnimissä on esiintynyt täsmentävä ajatus juuri suluissa, joten olemmeko sittenkin aivan hänen tuotantonsa ytimessä?
(bits and pieces) kuvastaa valittua teoskokonaisuutta, jossa keskenään hyvin erilaiset teokset kohtaavat huolitellussa ripustuksessa. Retulainen kysyy, mitä muka on paljon puhuttu “maalauksen kieli” tai taidenäyttelyn oletettu “kertomuksellisuus”, jos teoksia ei olekaan tehty sarjallisesti, vaan tarkoituksella itsenäisiksi maalauksiksi. Ja, miten katsoja suhtautuu teoksiin, jotka keskenään ovat kuin eri maailmoista?
Retulainen tunnetaankin maalarina, joka hämmentää mielellään katsojan ennakko-odotuksia nykymaalauksen lukutavoista. Nyt avattavassa näyttelyssä tämä korostuu entisestään; jopa siinä määrin, että taiteilijan voi sanoa haastavan myös itseensä kohdistuvia kategorisointeja. Villit jäljet näyttäytyvät monien silmissä vapaana ekspressionismina, mutta teosten valmistumisprosessia kuvaa pikemminkin äärimmäinen harkinta, intuitiivinen kyky nähdä tavoiteltu lopputulos, huolellinen ennakkosuunnittelu ja sitä seurannut taidokas toteutus.
Retulaisen spontaanilta näyttävä maalaus on haastavan tekoprosessin tulos, jota parhaiten voisi kuvata luistelun vapaaohjelman tavoin etukäteen harjoitelluksi tapahtumaksi. Teos on todiste maalaustapahtumasta, jossa jälki on piirtynyt jään sijaan kankaalle. Esityksen, niin kuin maalauksenkin, on onnistuttava kerralla. Kiehtovaa on se, miten taiteilijan jättämä jälki muuttuu maalauksessa illuusioksi jostain muusta; katsojan tulkitsemaksi figuuriksi. Mitä suuremmaksi kuva-ala käy, sitä taiturimaisemmin siveltimenvedot sekoittuvat katsojan silmissä lukuisiksi toistensa yli ja ali kiemurteleviksi tasoiksi. Ja kun Retulaisen “esitys” on valmis, olemme keskellä läsnäoloa – pensselin vetojen vaikutuspiirissä, fyysisen maalauksen sisällä.
Pilvi Kalhama
