MARCUS EEK: Minneslucor / Black-Outs
28.3.-27.4.2008
27.3.2008
Kalhama & Piipolla on ilo avata ensimmäisenä suomalaisgalleriana ruotsalaisen Berliinissä asuvan Marcus Eekin (s. 1968) laaja yksityisnäyttely Minnesluckor (Black-Outs). Eekin tuotanto sijoittuu 1990-luvun lopun pohjoismaisen maalaustaiteen uuden tulemisen ytimeen. Kymmenisen vuotta sitten keskustelu maalaustaiteen kuolemasta oli huipussaan. Eekin teoksissa kiteytyvät ne ajankohtaiset maalauksen ominaisuudet – itsevarmuus, herkkyys ja teho – jotka ovat tuoneet tämän keskustelun päätepisteeseensä. Nyt tilanne on maalarille vapaa.
Eek tiedostaa välineensä haastavuuden: Maalaamisprosessi on hauras, epävarma, vaikea – jopa turhauttava prosessi taiteilijalle. Toisaalta tietoisuus tästä ylläpitää työskentelyä, koska väline on ”voitettava” kerta toisensa jälkeen uusissa maalauksissa. Ajatus- ja työstöprosessin jatkuva liikkeellä olo näkyy Eekin yksilöllisessä ja vivahteikkaassa tuotannossa.
Eekin maalaukset henkivät ekspressiivisimmilläänkin herkkää lyyrisyyttä ja yksinkertaisuutta. Vaikka teos olisi visuaalisesti runsas, se on ikään kuin riisuttu kaikesta ylimääräisestä ja jätetty vastaanottajien katsottavaksi sellaisenaan. Näin taiteilijan työskentely etenee tasapainoiluna lisäysten, päälle maalaamisen ja tekemättä jättämisen välillä.
Eek kulkee maalauksissaan abstraktion ja figuratiivisuuden välimaastossa. Esittävät elementit saattavat herättää viittauksia tuttuihin asioihin, mutta Eekille ne ovat yhä abstraktia materiaalia. Tunnistettavat elementit, kuten eläin- ja ihmisfiguurit tai kasviaiheet, ilmentävät pikemminkin haluttuja tunnelmia tai maalauksen omaa temperamenttia. Niin ikään maisema, joka on koko Eekin tähänastisessa tuotannossa tavalla tai toisella läsnä, on väline esittää näkymättömissä olevia asioita vapaasti. Eekin kohdalla kyse ei siis ole maisemamaalauksesta sinänsä.
Eekin monitahoinen maalaus on ”alusta”, jossa teoksen eri osat yhtyvät ja kommunikoivat keskenään; ne yhdessä synnyttävät kokonaisuuden. Joskus se voi olla myös epälooginen sisältäessään rönsyileviä aiheita ja siveltimenvetoja – juuri sekin on Eekin maalauksille mahdollista. Ne tuntuvat kuvaavan aina jotakin sellaista, mitä ei ole olemassa. Mitä todennäköisimmin se on myös jotain, mitä meidän katsojien on vaikea yksiselitteisesti verbalisoida. Osa niin maalaamis- kuin katsomisprosessin kiinnostavuutta on sellaisten asioiden ilmaantuminen, joita on vaikea tunnistaa.
Pilvi Kalhama
“The ideal situation would be to make a painting that contains everything and nothing” Marcus Eek
(in an interview by Kari Immonen, Painting as Presence Exhibition Catalogue, Nifca 2002).