Lähes kaksi tuhatta kävijää ensimmäisenä viikonloppuna
14.1.2007
Helsinkiläiset ja Helsingissä vierailevat ovat halunneet tutustua tuoreeltaan Villu Jaanisoon ääni-installatioon ja Jussi Nivan maalauksiin. Galleria avattiin yleisölle perjantaina 11. tammikuuta 2008 kello 11 ja sen jälkeen kävijöitä on riittänyt. Maanantaiaamuun mennessä oli Gallery Kalhama&Piippo Contemporaryn avajaisnäyttelyn nähnyt jo parituhatta taiteennälkäistä. Moni galleriassa vieraillut kiitteli sitä, että galleria on avoinna myös maanantaisin.
Gallerian avajaiset aiheuttivat viime viikon torstaina galleriakuvioissa ennennäkemättömän ryntäyksen. Kutsuvieraat joutuivat jopa jonottamaan Kaivopihalla sisäänpääsyä, kun tilaisuuden kulusta huolehtineet turvamiehet eivät paloturvallisuusmääräysten vuoksi voineet päästää yli kuuttasataa henkeä yhtä aikaa tutustumaan näyttelyyn.
Brittiläis-portugalilaiset taiteilijat Mara Castilho ja Maria Radich
esittivät avajaisissa performanssin "Love me, love me not."
Illan tunnelma oli tiivis ja iloinen. Jatkoille lähdettiin Mika Kaurismäen Bossa-ravintolaan.