Villu Jaanisoo : Laine | Wave
Jussi Niva: Diffus
11.1.-10.2.2008
4.12.2007
Gallery Kalhama & Piippo Contemporary avaa ensimmäisen näyttelykauden ohjelmistonsa virolaisen kuvanveistäjä Villu Jaanisoon ja kotimaisen taidemaalari Jussi Nivan yksityisnäyttelyjen vuoropuhelulla.
Villu Jaanisoo on osoittanut poikkeuksellista materiaalitajua ja kykyä avata kuvanveiston perinteisiä rajoja koko taiteellisessa tuotannossaan. Jaanisoo on virolaisen kuvanveiston omintakeinen poikkeus, joka Suomessa ja kansainvälisesti tunnetaan jokapäiväisten materiaalien ennakkoluulottomana hyödyntäjänä. Hänen käsittelyssään materiaalin alkuperäinen merkitys ja muoto murtuvat. Lopputuloksena syntyy tilallisia installaatioita ja ympäristötaideteoksia, jotka haastavat oman veistosmaisuutensa, sijoituspaikkansa ja estetiikkansa. Tätä kautta hän kohdistaa kriittisen katseen myös taiteen esittämiskonteksteihin ja taiteen sosiaaliseen arvottamiseen. Jaanisoon teokset leikittelevät yllättävillä mielikuvilla ja merkityksen transparenttiudella. Suuret kolmiulotteiset, ennen näkemättömät ”objektit” asioista synnyttävät jännitteen kulloisenkin installointipaikan ja alkuperäiseen materiaaliin liittyvien symbolimerkitysten välille.
Villu Jaanisoo rakentaa Kalhama & Piipon ensimmäiseen näyttelyynsä massiivisen ääni-installaation nimeltä Laine Wave (2008), joka haastaa niin fyysiset kuin psyykkiset tilan ja ajattelun ulottuvuudet. Teos rakentuu eri suuruisista kaiuttimista ja äänestä, ja se on väljää jatkumoa hänen aiemmalle teokselleen Human Talk (2006).
Jaanisoo (s. 1963) on herättänyt runsaasti huomiota Suomessa toteutetuilla ympäristöveistoksillaan. Tulevana kesänä hän toteuttaa teoksensa Kaikki on mahdollista Viikin kampusalueelle. Jaanisoo valmistui Eestin taideakatemian kuvanveiston osastolta vuonna 1989 ja asuu ja työskentelee Pirkkalassa. Hän toimii kuvanveiston professorina Eestin taideakatemiassa.
Jussi Nivan ensimmäinen yksityisnäyttely Kalhama & Piipossa avaa jälleen uuden näkökulman taiteilijan viime aikaiseen ajan ja tilan käsitteiden tutkimusmatkaan. Aiemmissa Twist- ja Fine Tuning –teoksissaan Niva käsitteli ajan, keston ja liikkeen kysymyksiä. Nyt uusissa Diffus-teoksissa Niva kohdistaa huomionsa tilanteen rakentumiseen tai sen rikkoutumiseen. Samalla hän liikkuu kiinnostavalla tavalla aiempaa ambivalentimmin figuratiivisen ja abstraktin välimaastossa: Maalauksen aihe on poiminto mistä tahansa nähdystä ympäristöstä – rakennuksen seinämästä, lasipinnasta tai ohi vilahtavasta näkymästä. Aihelähtökohta siirtyy kuitenkin sivuun hajotessaan ja levitessään abstraktiksi maalipinnaksi. Hienovaraisesti näkyvät siveltimenvedot kiinnittävät katseen ja ovat merkki maalaamisen aktista ja inhimillisestä jäljestä. Maalaus itsessään on eräänlainen performatiivinen tapahtuma, jonka ”seuraamisesta” teos ammentaa olemassaolonsa. Taiteilija itse puhuu uusien maalaustensa kohdalla kaleidoskooppisesta todellisuudesta, mitä frontaaliperspektiivin karttaminen ja teosten muodoilla leikittely tehostavat.
Niva (s.1966) valmistui Suomen taideakatemian koulusta vuonna 1988, ja hän edusti Suomea Venetsian Biennaalissa vuonna 1993. Niva asuu ja työskentelee Helsingissä, ja hän toimii Kuvataideakatemian maalaustaiteen lehtorina. Nivan teoksia nähdään myös parhaillaan pohjoismaita kiertävässä Carnegie Art Award –maalausnäyttelyssä.